lauantai 30. tammikuuta 2016

Jumppakassi tyynyliinasta

Päiväkodissa on varavaatteita ja jumppavaatteita ja ulkovaatteita ja kaikki sullottu pieneen lokeroon. Jumppakassille tuli siis tarvetta.


Tämä on oikeasti nopea ommella!
Tarvitset tyynyliinan, 2kpl avainrenkaita ja kengännauhan (n.150cm). Lisäksi nuppineuloja, ompelukoneen ja neulan.

TEE ITSE JUMPPAKASSI TYYNYLIINASTA
Leikkaa mahdollinen tyynyliinan sisällä oleva lipare pois jättäen parin sentin saumanvarat.
Käännä suuaukosta saumanvaroja sisään ensin noin 5cm. Silitä. Käännä sitten suuaukosta noin 3cm ulospäin, oikealle puolelle. Näin saat kuviopinnan taitettua myös ulos. Ompele nauhakuja läheltä taitteen alareunaa jättäen keskelle noin 3cm aukon nauhan pujottamista varten.
Ompele avainrenkaat käsin tyynyliinan alanurkkiin. Pujota kengännauha nauhakujaan ja solmi avainrenkaisiin.



Tyynyliinan ostin kirpparilta, avainrenkaat korukaupan loppuunmyynnistä, kengännauhat olivat ylimääräiset. Hintaa tälle tuli siis alle euron.



Ehdin tämän kassin jälkeen tehdä vielä perheelle lihapullat ja muusin ennen kuin kuopus heräsi uniltaan :)



torstai 28. tammikuuta 2016

Kortti näkövammaiselle


Näkövammainen tarvtsee kortin, joka on "kouriintuntuva" ja jossa on isot värikontrastit. 
Siksi tähän korttiin valikoitui kaikenlaista tunnusteltavaa ja vahvoja värejä. Asettelusta ja suunnittelusta vastasi 2-vuotias poikani. 

Tästä kortista on iloa katsojallekin!


PALJON ONNEA 90-VUOTIAALLE UKILLE!



lauantai 23. tammikuuta 2016

Kynäteline

Tässä pieni lastenruokapurkki on saanut ympärilleen virkatun puvun. Meillä siinä säilytetään lyhyitä kyniä, mutta joku muu voisi laittaa sinne jotain muuta.


TEE NÄIN:
Tee taikaympyrään 8ks
1krs: 2ks jokaiseen ks
2krs: "1ks ja 2ks seuraavaan" toista kierros loppuun
3krs: "1ks, 1ks, 2ks" toista kierros loppuun
4krs: "1ks, 1ks, 1ks, 2ks" toista kierros loppuun
5krs: jatka 1ks jokaiseen silmukkaan kunnes reuna on niin korkea, että se yltää lasipurkkia siihen kohtaan, jossa se alkaa kaventua. Tee pylväskierros: 3kjs, "1p seuraavaan ks" toista kierros loppuun. Tee vielä kaksi kierrosta ks ja päättele.
Pujota nauha pylväskierrokseen ja solmi rusetille.
Kiristysnauhan ansiosta lasipurkki ei tipu kääreestään.





Käytin ensimmäistä kertaa kierrosmerkkiä apuna. Se on kätevä kiinnittää kierroksen ensimmäiseen silmukkaan, avata ja siirtää taas seuraavan kierroksen ensimmäiseen silmukkaan. Välttyy laskemasta kierroksen silmukoita ja saa keskittyä lisäysten ja kavennusten räknaamiseen. Melko kätevää, mutta ilmankin pärjää. 



tiistai 19. tammikuuta 2016

Pakkasen puremia saippuakuplia



Pakkasta paukkui rapiat -24. Lisäsin kaupan saippuakupla-aineeseen glyserolia, jotta seoksesta tulisi vahvempi ja lähdin ulos saippuakuplia puhaltelemaan. Kauniitahan niistä tuli. Ja silkinohuita. 

perjantai 15. tammikuuta 2016

Kauhanlepuuttaja


Tässä tuolissa lepää kauha, kun sitä ei kokkailun aikana tarvita.

Kastikejämät ja muut ruuantähteet valuvat kätevästi "lepotuolin" pohjalle, josta ne on helppo putsata. Ja pöytä pysyy puhtaana.

Tämäkin työ on syksyisen keraamiikan alkeiskurssin satoa, kuten nämäkin työni:
http://as-kartelut.blogspot.fi/2015/11/keramiikkakoruja-ja-koristeita.html



perjantai 8. tammikuuta 2016

Piimällä piirtäminen

Lumihiutaleita leijailee hiljalleen. Talvinen maisema on huurteinen ja tyyni.
Ainakin ikkunassa!


Nämä lumihiutaleet on maalattu ikkunaan sapluunan ja piimän avulla.




Tee piimätaidetta ikkunaan:

Tee ensin paperista lumihiutalesapluunat, kiinnitä ne ikkunaan ja tuputtele päälle piimä sienen avulla.

Taittele neliön muotoinen paperi kolmioksi. Taita vielä muutama kerta.


Leikkaa kolmioon lovia. Vaikka paperilla pikkutarkat pitsireunat näyttävätkin nätiltä, valuu piimä helposti sotkien pienet yksityiskohdat. Tässä työssä siis vähän isompi on kaunista.


Asettele paperihiutaleet ikkunalle ja kiinnitä sinitarroin.


Tuputtele sienen avulla piimää. Tuputtele reilusti reunojen yli.
Irrota paperisapluunat kun paperi on vielä hiukan märkää. Älä anna jämähtää ikkunaan.


KAUNISTA tuli!




lauantai 2. tammikuuta 2016

Peikon häntä

Naamiaisleikit ovat ihania!


TEE ITSE HÄNTÄ:

Tämä peikonhäntä on tehty jämälangoista. Leikkasin kaksi noin metrin mittaista nippua (nipussa noin 13 langanpätkää). Sidoin keskikohdasta niput yhteen ja kiinnitin tuolinjalkaan. Sitten letitin neljällä kuten pullapitkoa. Kiinnitin nauhalla ja laitoin rusetin. Vyötärölle ompelin resorikuminauhan, joka ei purista ja joustaa hyvin. Metrin mittaisista langanpätkistä syntyi lopulta noin 34cm häntä.


Meillä leikitään ahkerasti myös koiraa ja supersankareita. Kurkista aikaisemmin tekemäni supersankarin viitta tästä linkistä.



Naamiaisasulla tai ilman, heittäydy mukaan leikkiin!