keskiviikko 29. kesäkuuta 2016

Kesäinen kellohame lakanasta

Helppo hame syntyy (jälleen kerran) pussilakanasta. 



Tee itse kellohame


Leikkaa pussilakanan pohja kokonaan auki. Leikkaa myös toinen sivusauma ja pääty auki. Näin saat yhden ison kangaspalan. Taita kangas keskeltä kahtia. Aseta mittanauha taitteelle keskelle. Käytä mittanauhaa harppina ja piirrä sen avulla iso puoliympyrä. Minun ympyrässäni säde oli 86cm (ja halkaisija siis 172cm). Leikkaa. Taita puoliympyrä vielä kahdesti kahtia. Leikkaa sitten terävästä päästä pala (vyötärön paikka). Minä leikkasin noin 15cm. Mitä isompi reikä, sitä enemmän rypytystä ja lyhyempi helma.
Huolittele siksakilla vyötärö ja helma. Lovita sisäympyrä ja käännä kuminauhakuja nurjalle puolelle. Ompele suoralla. Muista jättää aukko kuminauhaa varten. Pujota kuminauha nauhakujaan, ompele päät yhteen ja aukko kiinni. Sovita ja mieti haluamasi pituus. Käännä helman reuna nurjalle ja ompele.



Tämän kanssa on ihanan kesäinen olo!


P.S. Katso myös pussilakanasta tekemäni mekko tästä linkistä.


tiistai 28. kesäkuuta 2016

Virkattu rantakassi

Tässä kassissa on leveä suuaukko, joten kassiin on helppo heittää pyyhe, aurinkorasva ja juomapullo rantaelämää varten.



Virkkaa rantakassi


1. kierros: 11 kjs. 1 ks toiseen s koukulta. ks kaikkiin muihin s. 1 ks päätyyn. Tee nyt ks kaikkiin aloitus kjs-ketjun toisen puolen silmukoihin. Päätyyn taas yksi ks.

2. kierros: 2ks samaan, 1 ks seuraaviin 8s, seuraaviin kolmeen jokaiseen 2ks. Seuraaviin 8 silmukkaan 1 ks. Seuraaviin kahteen s kumpaankin 2ks.

3. kierros: Kaksi ks seuraavaan. ks seuraaviin 10 silmukkaan. 2ks seuraaviin neljään s. ks seuraaviin 10ks. 2 ks seuraaviin kolmeen s.





4.-7. kierros: Jatka virkkaamista seitsemän kierrosta: 1 ks reunoille ja päätyjen kaarteissa kaksi ks samaan.

8.-19. kierros: Tämän jälkeen tee lisäys ainoastaan kerran kummassakin päässä. Virkkaa 19 kierrosta. Päätä piilosilmukkaan.




Hihnoiksi sopii vanha vyö. Leikkaa vyö kahtia. Tämä vyö oli purkautuvaa sorttia, joten liimasin päät. Rei'itä vyö reikäpihdeillä ja ompele käsin kiinni.

1cm leveää ontelokudetta meni noin 800g. Koukku nro 9.



RANTA KUTSUU!


lauantai 25. kesäkuuta 2016

Kastejuhlan kortti

DIY Crochet Stork Baby Card Free Pattern in english below


Tämä kortti sopii pienokaiselle nimenantojuhlaan, kastetilaisuuteen tai muuten vain muistamiseksi. Malli on omista käsistäni.


Virkkaa haikarakastekortti


Lyhenteet:
s = silmukka
ps = piilosilmukka
kjs = ketjusilmukka
ks = kiinteä silmukka
pp = puolipylväs
p = pylväs
2p = kaksoispylväs (2 2p = kaksi kertaa kaksoispylväs)


Vartalo, kaula ja pää
Tee taikaympyrä. 2 kjs + 10 p, sulje piilosilmukalla.
(jokaiseen s tulee 2 silmukkaa) 1 kjs + 1ks ensimmäiseen s, 2 ks seuraan s, 2 ks seuraavaan s, sitten 2 pp, p ja 2p, 2 2p, 2p ja p, 2 pp, 2 ks, 2 ks, 2 ks, ps.
2 ps. Virkkaa 10 kjs (= kaula). 
10pp toiseen silmukkaan koukulta, sulje ps:lla. Seuraavaan silmukkaan ps, sitten 2 ks, 2 ks (nokan paikka). Siirry ps:lla kaulalle ja ja ks kaulaa alas. lopeta ps:lla.

Jalat
Liitä työhön oranssi tai keltainen lanka. 8kjs. "3kjs, ks toiseen s koukusta lukien ja ks seuraavaan" toista "" kahdesti. ks jalka ylös.
Tee toinen jalka samalla tavalla.

Nokka
Liitä työhön oranssi tai keltainen lanka. Ensimmäiseen s 2ks, sitten 2ks. Käänny. 2 s yhteen, ks, käänny. 2 s yhteen, ks, käänny. kjs, ks käänny. kjs, ks, käänny.

Pussi
Virkataan kuten vartalo. Älä kuitenkaan sulje heti ps:lla vaan tee ensin 4kjs, jonka sitten suljet ps:lla. Siirry kjs ketjun keskelle ps:lla. Päättele työ. Tee lopetuslangasta rusetti.

Kortti
Leikkaa pahvista haluamasi kokoinen (taitettava)kortti. Merkitse lyijykynällä reikien paikat noin 0,5mm välein. Pistä pahviin reiät neulan avulla. Varo, ettet tee reikiä liian lähelle reunaa, jolloin pahvi saattaa revetä.
Virkkaa pahvin ympäri kaksi kierrsota ks. Voit halutessasi tehdä nirkko- tai muunlaisen koristekierroksen.
Liimaa lintu ja pussikka korttiin. Kirjoita tervehdys sisälehdelle.


Merkitse lyijykynällä korttiin reikien paikat 0,5 mm välein. Rei'itä sitten neulalla


Virkkaa kortin ympäri ks kaksi kierrosta. Tee halutessasi nirkko- tai pitsikierros


DIY Crochet Stork Baby Card


sl st = slip stitch (ps)
ch = chain stitch (kjs) 
sc = single crochet (ks)
hdc  =half double crochet (pp)
dc = double crochet (p)
tr = triple crochet (2p) 
sc dec = sigle crochet decrease

Body, neck nad head
Magic ring. ch 2, 10 dc, close sl st. (In every stitch make 2 stitches.). ch 1 and sc to the first stitch, then 2 sc, 2 sc, 2 hdc, dc and tr, 2 tr, tr and dc, 2 hdc, 2 sc, 2 sc, 2 sc, sl st. Move up a bit with 2 sl st. Start the neck: ch 10. 10 hdc to the 2nd stitch from the hook. Close with sl st. Sl st, 2 sc, 2 sc, sl st around the circle. Sc down the neck. Finish with sl st.

Feet
Attach orange or yellow yarn. ch 8. "3 ch, sc to the second stitch from the hook, sc to the next stitch" repeat "" two more times. Sc's up the leg

Beak
Attach orange or yellow yarn. 2 sc, 2 sc, turn. Sc dec, sc, turn. Sc dec, sc, turn. Ch, sc, turn. Ch, sc, turn.

Pouch
Do as you did with the body. Before finishing ch 4 and sl st after that.

Card
Choose any size card you like. Punch holes in to the card with needle (not too close to the edge). Crochet two rounds sc.
Clue the bird and the pouch on to the card.






torstai 23. kesäkuuta 2016

5-minuutin Batman-viitta

DIY Batman Cape in just 5 minutes  -instructions below


Upea Batman-viitta!

Tämä viitta on erittäin nopea tehdä. Tarvitset purkautumatonta, paksumpaa trikoota, hyvät sakset, liidun ja kulhon.

Taita kangas kahtia. Leikkaa ensin solminnauhat, joilla viitta solmitaan kiinni. Leikkaa kaksinkertaisesta kankaasta yläreunan suuntainen, noin 4cm levyinen kaistale kohti taitosta. Älä leikkaa taitokseen asti vaan jätä noin 10cm vajaaksi. Näillä nauhoilla viitta solmitaan kaulan ympäri.
Piirrä sitten kulhoa apuna käyttäen kaaria siten että aloitat alareunasta (alareunaan tulee terävä kärki) ja lopetat yläreunaan. Leikkaa. Valmis.

Leikkaa halutessasi viitan yläreunoihin rei'ät lapsen sormia varten, jotta "lentäminen" sujuu paremmin.


Tarvitset purkautumatonta kangasta, sakset, liidun ja kulhon. Työstä kaksinkertaista kangasta
Leikkaa pienet reiät lapsen sormia varten

Tee vielä naamio asuasi täydentämään. Malleja voi etsiä ja tulostaa netistä (esim täältä). Nämä on leikattu softiksesta ja sitten vain lisätty kuminauha.

Voit lisäksi askarrella naamion

DIY Batman Cape in just 5 minutes

You need undischargeable fabric, marking pen, scissors and a bowl. 
Fold the fabric in two. Cut lases about 4cm (1,5 inc) from the top. Remember to leave about 10cm (4 inc) from the folding uncut. Draw half circles using the bowl and pen. Cut and unfold. Cut holes for fingers.

Batman-synttäreitä varten tein vielä miniviittoja, joilla koristelin kukkamaljakot. Miniviitat on tehty samalla kaavalla kuin isompikin.

Miniviitta

Kukkamaljakkokin sai viitan

Kuvia Batman-syntymäpäivistä löydät tästä linkistä


sunnuntai 19. kesäkuuta 2016

Kukkasormus

Kesä ja kukkaset. 
Kiedoin sormeni ympärille puuhelmistä tehdyn sormuksen ja lähdin poimimaan kauniin kukkakimpun. 



Tee itse kukkasormus helmistä


Pujota lankaan lankaan 9kpl pienempiä keltaisia helmiä. Solmi keskelle ympyräksi. Pujota isompi punainen helmi molempien langanpäiden läpi. Taita isompi helmi pienten helmien keskelle. Pujota langanpäät vastapäisen helmen eri puolilta. Pujota toinen lanka vastakkaiselle puolelle. Pujota siemenhelmiä molempiin lankoihin kunnes sormus on sopivan mittainen. Solmi kiinni. 





Batman-teemasyntymäpäivät

Rakas 3-vuotiaamme halusi ehdottomasti syntymäpäiväkseen Batman-juhlat.
Ja äiti tietysti toteutti poikansa toiveen:

Kattauksessa noudatettiin musta-valkoista linjaa.




Paperisiin raitapilleihin liimasin lepakoita, joita piirsin ja leikkasin pahvista piparkakkumuotin avulla.


 


Musta-valkoiset muffinsivuoat koristelin Batman-logoilla. Logot hain netistä ja tulostin valmiille A4 tarra-arkeille. Muffinssivuokiin leivoin lasten suosikkia, riisisuklaata.




Juustokakku sai koristeeksi sokerimassasta tehtyjä lepakoita. 
Kuviot on painettu piparkakkumuotilla.




Kakku oli tietysti musta ja lepakkologolla varustettu. 
Keltaiset rentukatkin sattuivat kukkimaan samaan aikaan ja sopiat hyvin kattaukseen.




Pojalle tein Batman viitan ja -naamion. Ohje löytyy tästä linkistä.
Tein myös miniviittoja, joilla koristelin kukkamaljakot. Miniviitat on tehty samalla kaavalla kuin isompikin viitta. 


Miniviitta



keskiviikko 15. kesäkuuta 2016

Sukat tuolinjaloille

Tuolinjalat raapivat rumat jäljet lattiaan. Tästä syystä tuolinjalkojen alle liimataan jokinlaiset pehmusteet, jotka sitten rumasti repsottavat tuolinjalkojen alta. Kun virkkaat tuolille sukat, saat tyylikkäät pehmusteet, joita ei tarvitse piilotella. 




Näin virkkaat tuolinjalkojen pehmusteet:


Tee taikaympyrä ja siihen 5ks.
Virkkaa jokaiseen s 2ks.
Virkkaa "1ks, sitten 2ks samaan" toista.
Virkkaa "ks, ks, 2ks samaan" toista.
(Tarvittaessa tee vielä kierroksia tuolin jalan paksuudesta riippuen)
Virkkaa ks kunnes riittävän korkea.
Päättele.







keskiviikko 8. kesäkuuta 2016

Virkattu vaunulelu

DIY Crochet Stroller Toy Free Pattern in english below

Tästä vaunulelusta voi helposti tehdä erilaisia variaatioita. Tee useista leluista koostuva, vaunujen suuaukon poikki kulkeva nauha tai kiinnitä yksittäinen lelu klipsulla vaunun sivuun. Myös virkkausmallia on helppo muokata. Tee nirkkoa, kaartuvia pylväsryhmiä tai mitä keksitkin.





Virkkaa vaunulelu:

Tarvitset langan ja virkkuukoukun lisäksi verhorenkaan, kulkusen ja klipsun kiinnitystä varten.

1. krs: Virkkaa ks verhorenkaan ympäri (tee silmukoita 4:llä jaollinen määrä), kiinnitä ps:llä.
2. krs: Virkkaa *4kjs, ks 4:nteen ks* toista krs loppuun.
3. krs: Virkkaa jokaiseen kjs-kaareen: ks, pp, p, pp, ks
Virkkaa nauha: virkkaa tarvittava pituus kjs. Virkkaa ps takaisin (tee ps alalenkkiin).
Kiinnitä kulkunen löyhästi ompelemalla aloituksessa jääneellä langalla. Ompele klipsu käsin nauhan yläosaan.





DIY Crochet Stroller Toy

sl st = slip stitch (ps)
ch = chain stitch (kjs) 
sc = single crochet (ks)
hdc  =half double crochet (pp)
dc = double crochet (p)

You need yarn (any kind) and a hook that fits your yarn (I used cotton yarn and a hook sized 2,5), a jingle bell, a curtain ring and a clip.

1. rd: sc around the ring (st amount should be a division of 4). sl st
2. rd: *ch 4, sc in 4th sts* repeat
3. rd: in every ch of 4 *sc, hdc, dc, hdc, sc*
crochet string: ch until you have enough length for your pourpose. sl st all the way back.
Sew jingle bell loosly with the starting yarn. Sew clip.




Voit virkata myös vähän erilaisen nauhan. Tee esim tästä linkistä löytyvän ohjeen mukaan kuten tässä mustassa on tehty.


lauantai 4. kesäkuuta 2016

Pikaiset shortsit

Kevät on taas täällä ja on aika keventää vaatetusta.
Lapset ovat kasvaneet talven aikana ja viime vuotiset shortsit ovat jääneet pieniksi. Talven jäljiltä kaapissa on vain rikki rymyttyjä verkkareita. 
Joten eikun tuumasta toimeen!


Leikkaa kuluneet housut reiän yläpuolelta. Huolittele reuna, käännä sisään ja ompele.


Taas on millä rymytä pihalla ja aurinko saa paistaa!