sunnuntai 30. lokakuuta 2016

Lepakoita





Batman on ollut isomman pojan suosiossa jo pidemmän aikaa. Ehkäpä juuri siksi 3-vuotias oli niin innoissaan kun äiti ehdotti lepakkoaskartelua. Myös kuopus innostui askartelusta ja halusi tehdä oman osansa soveltuvin osin.


Tee näin:

Maalaa tyhjä WC-paperirulla mustalla sormivärillä. Anna kuivua.


Taita toisesta päästä reunat sisään.


Paina valkoisella sormivärillä silmät oikeille kohdille. Anna kuivua.
Leikkaa sillä välin siivet mustasta kartongista.


Leikkaa lovi siipiä varten ja pujota siivet paikalleen. Voit myös liimata rullan taakse.


Paina mustat pisteet valkoisten silmien keskelle.



Ripusta vaikka langalla kattoon. Ja taas on valmista!




torstai 27. lokakuuta 2016

Halloweenin haamujahti

Nämä haamut olivat piiloutuneet meidän pihallemme. Onneksi tarkkasilmäiset lapset löysivät ne taskulamppujen avulla ja söivät suihinsa.


Tee itse haamutikkarit:


Tarvitset:

Lakanakangasta
Heijastavaa kangasta/nauhaa
Lankaa
Tikkareita
Sakset, rei'ittimen, kangasliimaa




Tee näin:

Leikkaa lakanakankaasta noin 15x15 cm paloja yhtä monta kuin sinulla on tikkareita. Kääräise tikkarin ympäri ja solmi langalla kiinni. Tyhjennä rei'itin. Leikkaa rei'ittimellä heijastinnauhasta silmät ja halutesasi suu. Liimaa kangasliimalla.







Sitten vain pimeän tullen piilottamaan ja taskulamppu kädessä etsimään!

HYVÄÄ HALLOWEENIA!


perjantai 21. lokakuuta 2016

Hirmuinen haamu!

Hui hurrrrja, mikä haamu!

Kohta onkin jo Halloween. Nämä haamut syntyvät simppelisti harsokankaasta ja vesiliukoisesta liimasta.


Tee hirmuinen haamu halloweeniksi:

Tarvitset:
Harson
Mustaa kangasta
Ilmapallon
Grillitikkuja
Vaahtomuovia ja hedelmäpussin
Ämpärin ja hiekkaa
Vesiliukoista liimaa (esim Erikeper)




Tee kädet näin: Leikkaa vaahtomuovista palat, työnnä niihin grillitikku ja päällystä pussilla. Työnnä kädet hiekkaämpäriin. "Istuta" sen jälkeen puhallettu ilmapallo ämpäriin. Tee vesi-liimaseos. Nestettä saa olla aika paljon (noin 0,5l). Kasta harso seokseen niin, että se on litimärkä ja siitä voi puristaa nestettä ulos. Asettele märkä harso ilmapallon päälle. Anna kuivua (noin vuorokausi). Nosta harsohaamu ilmapallon päältä. Liimaa kangasliimalla mustasta kankaasta leikatut silmät.








Jos kuivatat työtä tällaisen pahviviritelmän päällä kuten minä, irrota haamu pallon päältä kun laskokset ovat vielä hiukan märät. Tällöin harso ei ota kiinni pahviin ja saat sen tasaiselle (kivi/suihkun)lattialle kuivumaan vielä loppuun.




Mieskin noteerasi askarteluni ja väitti juuri nähneensä samanlaisen erään suuren kauppaketjun ale-päivillä. Tiedä häntä...





lauantai 15. lokakuuta 2016

Ristipistokortti


Kun on oikein pieni
voi lentää linnun untuvalla,
nukkua orvokinlehden alla.
kun on oikein pieni

- Hannele Huovi -


Tähän ristipistotyöhön löysin mallin netistä. Ilmainen kaava on nähtävissä tästä linkistä


keskiviikko 12. lokakuuta 2016

Lasten käännettävä liivi


Tätä voi jo sanoa takinkääntötempuksi!




Yhdestä liivistä tuleekin kaksi kun napit ompelee liivin molemmin puolin.




Tämän liivin ompelu sujuu aloittelijaltakin. Kankaan leikkaamisen jälkeen oikeat puolet vastakkain, ommellaan ympäri, käännetään hihansuusta. Taitetaan hihansuut sisään ja ommellaan. Tämä onkin työn haastavin kohta, saada pienistä kädenaukoista siistit. Sitten enää vain napinlävet ja napit!





Englannin kielisen ohjeen tähän suloiseen liiviin voi lukea tästä linkistä. Sivun kautta löydät myös printattavat kaavat, joita voi tarpeen mukaan suurentaa tai pienentää.


  


Ja eikun menoksi!

perjantai 7. lokakuuta 2016

Savanni lasipurkissa


"GRRRAAUUU!" murisee leijona.

Lasipurkkeihin on hauska tehdä asetelmia ihmeteltäväksi ja ihasteltavaksi.

 Tähän tarvitaan:

- Mehikasveja. (Lapsiystävällisistä syistä jätimme kaktukset pois.)
- Multaa
- Hiekkaa
-Kiviä
- Muovieläimiä

Sekoita pohjalle multa ja hiekka. Istuta mehikasvit. Laita hiekkaa siten, että multa peittyy. Ruokalusikalla saa hyvin aseteltua hiekkaa sinne, minne tarvitsee. Jos hiekan lusikointi on kuitenkin ollut liian innokasta, puhalla pillillä mehikasvien päälle lentänyt hiekka. Asettele kivet ja eläimet paikoilleen. Ihastele lopputulosta: "OHO!"



Pienet kätöset eivät malta päästä osallistumaan.

 

Sisilisko paistattelee auringon lämmössä.

tiistai 4. lokakuuta 2016

Virkattu kassi ontelokuteesta

Tämä kassi on virkattu kuten aikaisemmin tekemäni rantakassi (katso ohje tästä). 
Tässäkin työssä käytin ontelokudetta. Lisäyksiä tein reunoissa kuitenkin vain joka toisella kierroksella. Näin tästä kassista tuli soukempi kuin rantakassista.


Lisäsin myös hauskan yksityiskohdan: "hand made". 


Kahvat tein vyöstä ja ompelin käsin.


Tämä on oikein passeli kassi vaikka kauppareissuille!



lauantai 1. lokakuuta 2016

Kotona tehtyä omppumehua

Keitin pihapuun omenoista mehua. Pullojen kaulaan ripustin kauniit kyltit:

"Kotona tehtyä omppumehua"
ja 
"Itse tehtä omppumehua".





 Hilloa tuli keiteltyä jo aikaisemmin. Katsohan, miten koristelin hillopurkit.