tiistai 29. marraskuuta 2016

"Suklaata ja runoja" -joulukalenteri



Niin se on taas joulun aika ja mikäs sen ihanampaa kuin laskea päiviä aattoon itsetehdyn joulukalenterin siivittämänä.
Tähän joulunkalenteriin on kätkettynä joka päivälle jouluinen runo ja pala suklaata. Yllätykset on taitettu "kuusen" suojaan ja ripustettu langalla henkariin. Sieltä sitten jokainen voi omalla vuorollaan käydä nappaamassa piristystä päivään.

Tee itse joulukalenteri

Tarvitset:

Kuviopahvia
Koristetähtiä tai -lumihiutaleita
Runoja
Käärepaperillista suklaata
Henkarin
Tussin, sakset, nitojan, ompelulankaa




Leikkaa pahvista noin post it -lapun kokoisia neliöitä ja pyöristä alareuna. Liimaa runot nurjalle puolelle ja numeroi 1-24 toiselle puolelle. Hyviä runoja löydät mm. tästä linkistä




Käännä "kuusi" kaarelle taittamalla suoran yläreunan kulmat yhteen. Laita suklaa ja pätkä ompelulankaa väliin ja nido kiinni. Solmi naru niitin ympäri ja leikkaa ylimääräinen häntä pois. Sido toinen pää henkariin.




Suklaa, lanka ja pahvi pysyvät siis kaikki yhdessä niitin avulla. Niitin yhtenäinen suora sivu tulee nurjalle puolelle.




Liimaa niitin päälle tähti tai lumihiutale koristeeksi. Näin saat niitin piiloon.




Sitten vain päiviä laskemaan!




Viime vuonna tein oikein teen-rakastajan-joulukalenterin. Katso tästä linkistä!

torstai 17. marraskuuta 2016

Keppihevostelua

"Ihahhaa, ihahhaa, hepo hirnahtaa-aa,
ihanaa, ihanaa, onhan ratsastaa"




Pitkään suunnitteilla olleet keppihevoset valmistuivat viimein. Kumpaisellekin pikkuratsastajalle omansa.


TEE ITSE KEPPIHEVONEN SUKASTA


Tarvitset:

- (villa)sukan
- vanua
- harjanvarren
-villalankaa
- nahkaa korviksi ja sieraimiksi
- kangasliimaa
- turvasilmät tai napit
- silmäneulan


Täytä sukka vanulla.
Leikkaa korvat muotoonsa. Rei'itä korvien alareuna.


Ompele korvat ja silmät paikalleen.



Tee harja. Leikkaa langasta noin 15-20 cm pätkiä. Pujota 2 lankaa kerrallaan silmäneulaan. Tee pisto taakse ja eteen, älä kiristä vaan jätä silmukka ja pujota langanpätkät siitä. Kiristä. Tee niin tuuhea harja kuin haluat.




Jotta sukkapää ei heiluisi holtittomasti, tee sukan sisään tuki. Kiinnitä (puolikas) harjanvarsi puiseen pääosaan. Pujota puinen osa sukkaan. Tasoita vanu. Kiinnita sukka harjanvarteen nahan ja huonekalunaulojen avulla.


Kiitos Vaarille avusta puutöissä!


Suitset tein kengännauhoista ja avainrenkaista.





lauantai 12. marraskuuta 2016

Kortti isille


HYVÄÄ ISÄNPÄIVÄÄ!


Teimme 3-vuotiaan apupojan kanssa kortin isille. 
Tähän korttiin "naulattiin" haaranastoja, joiden ympärille sitten kierrettiin lankaa. 
Näyttää ihan nauloilta, eikö vain?

Juhlat ovat kakkua vaille valmiit :)


maanantai 7. marraskuuta 2016

Taskumekko

Tässä "karkkimekossa" on ihanat taskut!




Piirsin kaavat Papu:n mekosta. Muokkasin hiukan ja jätin hihat pois. Mekko mahtuu hyvin pään yli eikä vetoketjua tai nappeja tarvita.

Suloinen kangas on jälleen kerran anopin kaapista.


keskiviikko 2. marraskuuta 2016

Puhtaat vai likaiset -kyltti

Työpaikalla saa aina kurkistella tyhjä kahvikuppi kädessä tiskikoneeseen; ovatko ne nyt puhtaita vai likaisia astioita? Tämä kyltti ei jätä sitä arvailujen varaan!


Pohja on ohuesta vanerista, joka spray-maalattiin mustalla ja valkoisella. Kirjaimet irroitettiin toimimattomasta näppäimistöstä ja liimattiin paikoilleen.


Koska tässä tiskikoneessa ei ole magneettista pintaa, kiinnitys tehtiin kahvaan. Liikkuvan liitoksen avulla kylttiä on helppo kääntää.



Sitten kun joku vielä huolehtisi siitä tyhjentämisestä...