sunnuntai 26. elokuuta 2018

Virkattu unisieppari

Kaikki parhaat ideat syntyvät aina reissun päällä. Siellä, missä omia lanka- ja tarvikevarastoja ei ole käytettävissä. Niin kävi tämänkin idean kanssa.
Etsintöjen jälkeen metallinen kehikko löytyi Kärkkäiseltä alle eurolla ja koukku anopin varastoista. Itse työ valmistui junamatkalla ja viimeistely hoitui sitten kotona.


Lankana Novitan Cotton Mercerized (entinen Kotiväki Kartano) oli tähän työhön ihan täydellinen. Koukku nro 3,5 jätti hiukan liian huokoista silmukkaa, mutta sai työhön herkkää tuntua.
Virkkuumallin kaava löytyi Pinterestistä.


Unisieppari lähtee kaverille hyvinvointiaiheisen kirjan julkaisulahjaksi. Toivon, että se tuo saajalleen hyvää mieltä...


... ja kauniita unia!

lauantai 18. elokuuta 2018

Ristipistokoru

Ristipistotyöt ovat tunnetusti aikaa vieviä (mikähän käsityö ei olisi...?). Värien vaihto on työlästä ja lankojen päättelyssä saa olla tarkkana. Siksi harrastus kannattaakin aloittaa pienillä, nopeasti valmistuvilla töillä. Motivaatio säilyy yllä kun pääset tuon tuosta ihailemaan valmiita tuotoksia.


Korupohjat tilasin eBay:sta muutamalla eurolla. Sitä saa mitä tilaa joten puupohjat ovat todella heiveröiset. Varovasti käsitellen, korun saa kuitenkin ihan mukavasti kasattua. 


 

Löytyisiköhän näitä korupohjia kotimaisina ja laadukkaina jostain?


Ohje pienenpieniin kukkapistoihin löytyy Pinterestistä.

sunnuntai 12. elokuuta 2018

Mekko

Kesän viimeisille aurinkoisille päiville valmistui ohut ja kaunis mekko Mekkotehtaan ohjeilla.


Kirsi Etula ja Sunna Valkeapää-Ikola julkaisevat Mekkotehdas-blogia, joka löytyy myös Instasta. Naiset ovat myös julkaisseet kolme kaavakirjaa, joiden avulla ompelet upeat mekot lapselle, nuorelle ja aikuiselle.


Tämä Selma-mekon ohje löytyy Mekkotehdas aikuisille-kirjasta. Mekko toimii hyvin vyöllä ja ilman. 




lauantai 4. elokuuta 2018

Penaali 2

Pian kadut taas kuhisevat innostuneen jännittyneistä ekaluokkalaisista. Nyt on siis aika pakata kynät, kumit ja kirjat reppuun. Koulupolulle lähtee myös kummityttöni, ihka uuden penaalin kera.


Penaalin kangas on paksua puuvillaa (Finlayson, meidän perhe), vuori mustaa puuvillaa. Vastaava, aikaisemmin tekemäni penaali löytyy tämän linkin takaa, klik.
Myös ohjeet löytyvät sitä kautta.






Ihanaa arjen aloitusta teillekin!

P.S. Tsekkaa myös hai-penaali tästä linkistä, klik
ja penaali nähkävyöstä tästä linkistä, klik