torstai 11. toukokuuta 2017

Virkattu kassi kesäksi

Toukokuussa on aika uudelle kesäkassille, olivat kelit sitten mitä tahansa. 
Tämä on tehty virkkaamalla pieniä ruutuja spiraalina. Kassista tuli vähän vahingossa raidallainen kun jämäkanka loppui kesken reissun ja uutta lankaa oli hankittava matkalta. Ihan hauskanen näinkin! 

 


Ohje on ensimmäisestä Molla Millsin Virkkurikirjasta: Virkkuri, virkkuutöitä kotiin ja käyttöön. Alkuun päästyäni en tosin ohjetta juuri vilkuillut, joten tähän tuli ohjeesta poiketen erilainen yläosa ja kahvat. Lankana minulla oli tässä joku sekoitelanka ja koukku 2,5.




Yhtään isompaa kassista ei olisi voinut tehdä, sillä se venyy jonkin verran. Painavamman sisällön kanssa saa jo väistellä kivenmurikoita tai koukistaa kättä. 

Tule jo kesä!

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti