lauantai 10. syyskuuta 2016

Nahkavyöstä penaaliksi

Tästäpä tuli hauskanlainen penaali! Tosin minä sujautin tähän penaaliin kynien sijaan kasan virkkuukoukkuja. Penaalin sisällöstä viis, tässä tulee ohje:

Tarvitset:  

Nahkavyön, reikäpihdit, lankaa, virkkuukoukun, vetoketjun sekä lankaa ja neulan vetoketujun ompelua varten.



Tee näin:

Mittaa vyöstä sopivan kokoinen pätkä (noin 42cm). Rei´itä vyö pihtien avulla tasaisin välein sekä ylä- että alareunasta. Minulla reiän halkaisija 3 mm ja reikien välissä niin ikään 3 mm. Myös reunaan on hyvä jättää väliä, jotta reiät eivät repeile.




Rei´itä myös vyön pääty ja ompele yhteen. 
Toisin kuin minä tein, vyön reunat kannattaa jättää tasaiseksi eikä pyöristää. Näin päädystä saa tiiviimmän, eikä sisältö pääse tippumaan pois. Päätyyn kannattaa myös tehdä neljää reikää ja ristipisto tukevamman liitoksen aikaan saamiseksi.




Virkkaa pohja: virkkaa aina kiinteä silmukka reikään ja ketjusilmukka reikien väliin. Toisella kierroksella ja jatkossa aina kiinteäsilmukka jokaiseen. Kun pohja on riittävän korkea, käännä työ nurinpäin, taita puoliskot vastakkain ja virkkaa pohja yhteen. Halutessasi ompele pohjan päätynipukat sisään, jotta muodosta tulee pussimaisempi.




Virkkaa yläosa vastaavasti kiinteillä silmukoilla. Ompele vetoketju käsin.



Ei kommentteja:

Lähetä kommentti