torstai 9. heinäkuuta 2015

Nauhapirta


Pitkään on ollut virkkausbuumi päällä. Nyt piti ottaa jotain ihan muuta. 



Käsissäni on Åsa Bro:n suunnittelema minikokoinen nauhapirta. Kapistuksella voi tehdä pyöreää tai litteää nauhaa, tekniikka on sama vanha. Uutta on tuotteen pieni koko ja muotoilu. Tuote palkittiin käsityömessuilla 2014 vuoden uutuustuote -palkinnolla.
Åsan sivut täältä.


Tällainen nauhojen punonta on minulle täysin uusi aluevaltaus. Siispä alkuun vähän
TERMISTÖÄ:

Nauhapirta
Sukkula, johon kudinlanka keritään



Loimilangat pujotetaan nauhapirran
reikiin ja väleihin


Loimilankojen pujottelu pirtaan otti oman aikansa, mutta sujui pakkauksessa mukana tulleen neulan avulla jokseenkin kätevästi. Lankoihin olisi kannattanut jättää reilusti enemmän pituutta, koska solmiminen ja kiinnittäminen pöytään/itseen söivät lankapituutta yllättävän paljon. Kudontatekniikka oli periaatteessa entuudestaan tuttua: Sukkulaa ja kudinlankaa pujotetaan loimilankojen välistä aina samalta puolelta (pyöreä nauha) tai puolelta toiselle (litteä nauha). Välissä loimilankojen suuntaa käännetään. Käytin langan kiristämiseen ja reunojen tasoittamiseen pirtalevyn lisäksi viivoitinta. Sukkulaa ei kannata täyttää liian paksuksi, koska tällöin läpipujottaminen vaikeutuu. 

Sukkulaa kuljetetaan aina samalta puolelta
(pyöreä nauha) tai siksakkina puolelta toiselle
(leveä nauha). 


Nauhaa kiristetään ja tasoitetaan pirran avulla.

Suunnittelin nauhasta korvakoruja, mutta nauhasta tuli mielestäni liian kapeaa tähän tarkoitukseen. Lisäksi kudinlankojen päättely ei onnistunut siististi suunnittelemallani tavalla. Seuraavaksi pysynen rannenauha-ajatuksessa, kuten kai alkuperäinen ideakin on. Tästä ei siis tullut mitään käteenjäävää.

Onneksi nauhapirtaa voi käyttää myös kaulakoruna :)



Ei kommentteja:

Lähetä kommentti